Ne ensimmäiset pikkupurkkeihin 15.3. tehdyt kylvökset tuntuvat vain junnaavan paikoillaan. Persiljat ovat nousseet (tosi ruippanoita), samoin ne muutamat basilikat mistä on ollut puhetta, ja 3 rosmariinintainta. Mutta kaiken muun kohdalla tekisi mieli jo luovuttaa. Onhan tässä jo kuukausi vierähtänyt, tuskin ne enää nousevat mitkä eivät ole tähänkään mennessä nousseet?  Taidankin viskata kaikki eka satsin itämättömien astioiden mullat yhteen isompaan astiaan. Ja jos sieltä joskus jotain nousee, niin sitten se onkin todellinen yllätys, mitä. Olisikohan niin, että kun kylvökipot ovat niin pieniä, multa on päässyt välillä kuivahtamaan, ja itäminen on estynyt?

Niinkuin siitä ihan ensimmäisestä kuvastani näkyy, tein joitakin ensimmäisiä kylvöjä sellaisiin pikkuruisiin turveruukkuihin. Ne huomasin kyllä alusta asti todella hankaliksi. Ne kuivuivat aina hetkessä ja niitä on saanut kastella yhtenään. Myönnän kyllä, ainakin turveruukkujen kohdalla liika kuivuus on varmasti itämättömyyden syy...

7.4 kylvettyyn vihreään lootaan (joka näkyy myös aiemmin lataamassani kuvassa) minulla on myös läpinäkyvä kansi. En vaan viitsi pitää sitä usein päällä, koska jostain syystä taimeni ovat aina homehtuneet kovin helposti. En edes tajua, miksi taimia kehotetaan monesti kasvattamaan muovipussin sisällä. Joo, tiedän kyllä, että muoviin pitää tehdä reikiä, ja kylvöksiä pitää välillä tuulettaa. Ja jos olen pitänytkin kantta minikasvihuoneeni päällä, olen aina pitänyt ilmaluukut aukinaisina. Ja silti hometta ilmaantuu alle aikayksikön.

Tällä kertaa hometta on ilmaantunut vain yksien siementen kohdalle, nimittäin lehtisalaattiin. Jos ihan oikein muistan, niin viime vuonnakin lehtisalaatti oli yksi herkimmistä homehtujista. Ja näkyvän homeen ilmaantumisen sain tällä kertaa aikaiseksi sillä, että pidin kantta lootan päällä noin puoli vuorokautta. Huoh. Voi hyvinkin olla, että lehtisalaatit eivät enää homeisista siemenistä idä, mutta toivottavasti home ei kuitenkaan leviä muihin saman lootan siemenalueisiin. Tämän kannalta olisi varmasti viisaampaa kylvää kukin siemenlaji omaan astiaansa... Mutta kantta en taida enää astiaan pistää.

Olen yrittänyt välttää liikakastelua, etten ainakaan sillä aiheuttaisi lisää homeen kasvua. Olenkin luopunut kastelukannun käytöstä taimikylvösten kanssa lähes kokonaan. Hoidan kastelua sumuttelulla. Samalla tulee sumuteltua myös huonekasveja (joita ei montaa ole) ja siitähän nekin tykkäävät!